En ole oikein koskaan pitänyt ranskalaisvalmisteista tekniikkaa juuri missään arvossa ja varsinkin Citroen merkkisten autojen kohdalla mielipiteeni on ollut pitkään jyrkkä ei. Isäukkoni taasen on lähes fanaattisesti arvostanut kyseistä merkkiä pitkään (jostain 50-luvulta ID/DS esittelystä asti) ja keskusteluissamme on vuosien varrella varmaankin tämän vastakkainasettelun johdosta mielipiteeni aina vain vahvistunut... Kyse on siis ollut aina vain enemmän ja enemmän mielipiteistä ja varsinkin siitä omasta mielipiteestä. Pitkä tarina, arvaatte varmaan..
Nyt on kuitenkin käynyt niin hassusti että käytössäni on Citroen merkkinen auto jonka rekisteriotteessa lukee minun nimeni ja tätä myötä olen tutustunut automerkkiin hieman syvällisemmin. Kyseessä tosin on Citroen Jumpy pikkupaku joka ei tietääkseni ole ihan täysiverinen Citroen mutta silti, autoa hankkiessani alkoivat silmäni avautua aivan erilaiseen näkemykseen autotekniikasta. Ja mitä Citroeniin tulee, on mielipiteeni nykyisin se että moni muu autovalmistaja saisi ottaa sitikasta oppia. Tällä hetkellä mielipiteeni Citroenista on niin totaalisen päinvastainen kuin vielä puoli vuotta sitten että olen itsekin ihmetellyt ummehtuneisuuttani asioiden suhteen, vasitenkin kun pidän itseäni melko avarakatseisena ihmisenä. Esimerkiksi PSA-konsernin HDi-moottorin edistyksellisyys ja hienous valkeni minulle vasta kun koeajoin kyseisellä moottorilla varustetun auton. Oli vain pakko myöntää että ei löydy kaukoidästä tai Pohjois-Amerikasta vastaavaa hienostuneisuutta omaavaa dieselmoottoria. Ja sitten olinkin myytyä miestä.
Seurattuani Citroen aiheisia keskusteluja esim. suomi24.fi palstalla (missä ei kyllä mistään muistakaan aiheista saa asiallista keskustelua aikaiseksi) olen tuntenut jopa myötähäpeää monia kirjoittajia kohtaan jotka mollaavat sitikkaa tietämättä kyseisestä merkistä yhtään mitään. Itse en ole moisia provoja ikinä kirjoitellut, niin putkinäköinen en sentään ole ollut edes silloin kun mielipiteeni ranskalaisautoista oli aivan toinen kuin nykyään, mutta nuo mielipiteenilmaisijat ovat kyllä saaneet mielenkiintoni heräämään ja selvittämään sitikanvastaisten mielipiteiden faktoja. Ja lähes järjestään nuo faktat ovatkin osoittaneet täysin päinvastaista mitä provosoija on halunnut, useimmiten pilkka on osunut jopa provoilijan omaan nilkkaan..
No mutta, toivon että tällaiselle "takinkääntäjällekin" löytyy foorumiltanne tilaa. Toivotan samalla myös mukavia kilometrejä itse kullekin sillä "alikersantillaan".
Lainaus käyttäjältä: Stoner - syyskuu 30, 2006, 00:02:14

Tottahan toki tilaa löytyy. Tervetuloa vaan joukkoon!

Tervehdys, ja tervetuloa porukkaan.
Nyt täytyy kuitenkin esittää vähän hankalaa ja kysyä että mikä tuossa HDi:ssä oli niin edistyksellistä, esimerkiksi VAG:ilaisten TDI:n tai muiden vastaavien, esim eurooppalaisten turpokiisselien rinnalla? Mielenkiintoni myös herätti se että mikä tuossa Citroen Jumpy:ssä oli niin kohdallaan? Tiesitkö että tuo on sama auto kuin Peugeot Expert tai Fiat Scudo ... .. . Eli tykkäät siis niistäkin ;)
Jokaisen ihmisen tulisi ajaa edes kerran eläissään Citroenia.
Sen tulisi kuulua yleissivistykseen.
Itselläni ei Citroenia ole mutta olen ajellut niiillä ja joskus vielä hankin semmoisen.
Tervetuloa Stoner minunkin puolesta!
Lainaus käyttäjältä: Zygi - syyskuu 30, 2006, 12:39:57
Nyt täytyy kuitenkin esittää vähän hankalaa ja kysyä että mikä tuossa HDi:ssä oli niin edistyksellistä, esimerkiksi VAG:ilaisten TDI:n tai muiden vastaavien, esim eurooppalaisten turpokiisselien rinnalla?
Minäpä vastaan tähän. Moottorin äänimaailma, kestävyys ja kulutus. Lisäksi VAG:n TDI:t ovat olleet vanhempaa pumppusuutin tekniikkaa josta VAG nyt luopuu Fiatin keksimän ja PSA:n jatkokehittämän common railin hyväksi.
Lyhyesti:
VAG siis luopuu omasta TDI-teknologiasta kun on havainnut Fiatin keksimän common railin ylivertaisuuden.
Lainaus käyttäjältä: Zygi - syyskuu 30, 2006, 12:39:57että mikä tuossa Citroen Jumpy:ssä oli niin kohdallaan? Tiesitkö että tuo on sama auto kuin Peugeot Expert tai Fiat Scudo ... .. . Eli tykkäät siis niistäkin ;)
Juu, kuten viestini alussa totesin ei tuo Jumpy ihan täysiverinen sitikka ole. Itse asiassa jos nukkuessa raahattaisiin Peugeot 806:n rattiin, ei herätessä tietäisi istuuko Citroen Jumpyssä, Fiat Scudossa vai Peugeot Expertissä. No totuus paljastuisi viimeistään taakse katsoessa koska Peugeot 806 on noista muista poiketen henkilöauto (siis tila-auto, monikäyttöauto ja miksi niitä nyt kutsutaankaan).
Jumpyssä ihastutti henkilöautomaisuus vaikka pakettiauto onkin. Eri merkkien välillä noissa ei mitään eroa ole jos ei huomioida logoa maskissa.
Tervetuloa =)
Itsekin joskus vannoin ettei ikinä citroenia. Nyt alla jo toinen citikka! Eikä toisesta merkistä puhettakaan... :)
Ensimmäisen beksin aikana päätin ettei ikinä enää beksiä/sitikkaa muttamutta, ainakin minut tuntevat ihmiset tietävät miten lupaukseni piti... :)
Kovasti olin ennakkoluuloinen minäkin vielä kaksi vuotta sitten :P Muutamat suuresti arvostamani työkaverit olivat jo vuosia kehuneet Citikkaa. No sitten vein nykyisen kakkosautoni (silloinen ykkösauto) huoltoon. Sama liike myy myös Citikoita. Odottelin korjauksen valmistumista ja aikaa tappaakseni koeajoin C femman. - Ja laakista olin koukussa :) :) :)
Lainaus käyttäjältä: Pate - syyskuu 30, 2006, 12:44:30
Lainaus käyttäjältä: Zygi - syyskuu 30, 2006, 12:39:57
Nyt täytyy kuitenkin esittää vähän hankalaa ja kysyä että mikä tuossa HDi:ssä oli niin edistyksellistä, esimerkiksi VAG:ilaisten TDI:n tai muiden vastaavien, esim eurooppalaisten turpokiisselien rinnalla?
Minäpä vastaan tähän. Moottorin äänimaailma, kestävyys ja kulutus. Lisäksi VAG:n TDI:t ovat olleet vanhempaa pumppusuutin tekniikkaa josta VAG nyt luopuu Fiatin keksimän ja PSA:n jatkokehittämän common railin hyväksi.
Lyhyesti: VAG siis luopuu omasta TDI-teknologiasta kun on havainnut Fiatin keksimän common railin ylivertaisuuden.
Kiitos tiedosta, aina oppii jotain uutta ;)
Ja aina kun on uusi auto tullut ostettua niin se on ollut sitikka. Kohtuutarjoukset, Minua miellyttävät autot. (Pitää olla aina jotain erikoista insinörtille)
No niin saitte taas yhden takinkääntäjän lisää foorumille...kerran sanonut että ei ikinä sitikkaa ja kas vain tuli hommattua kuitenkin sitten sitikka alle...hdi:llä mennään ja meinataan tästä eteenpäin...=)
Lainaus käyttäjältä: p.i.t - lokakuu 16, 2006, 20:39:52
No niin saitte taas yhden takinkääntäjän lisää foorumille...kerran sanonut että ei ikinä sitikkaa ja kas vain tuli hommattua kuitenkin sitten sitikka alle...hdi:llä mennään ja meinataan tästä eteenpäin...=)
Mikä malli?
farkku sara