Eipä ole koskaan ollut kameratolpista tai keskikaiteista mitään haittaa. Eikä taitaisi olla vaikka niitä laitettaiin pystyyn tuntuvasti lisää. Totta tietenkin on, että niitä joudutaan pystyttämään kaikki tietäviä ja osaavia kuljettajia varten. Heiltä, kun puuttuu taju turvallisuudesta. Toisaalta me muut ollaan heille pelkästään haittoja ja hidasteita.
Haha, kameratolpan kohdalla ne turvakuskit jotka ajaa 70 nopeutta pitkä jono perässään, survaisevat jarrua, tulee hieno kerannaisvaikutus ja jossain kohti jonoa savuaa jo renkaat, kun keskivertokuskit ei edelleenkään tajua miksi pitäisi pitää reilu turvaväli, etenkin silloin kun jono matelee 60-75 väliä...
Sitten on oma ryhmänsä tuo, joka vetää tolppien välillä reilua ylinopeutta, ohittelee kuin paniikissa ja tolpan kohdalla aina jarruttaa.
Todella miellyttävää matkantekoa.
Neljännes kuskeista ajaa joidenkin päihteiden vaikutuksen alaisena jossain vaiheessa ja 4% kuljettajista jotka ovat maanteillä liikenteessä nytkin, ovat jonkinlaisten päihteiden vaikutuksen alaisena, kameratolppa tosin ei moista noteeraa, nuppi sekaisin toheltavat tosin panikoivat tolppien kohdalla tehden äkkijarrutuksia yms. toisinaan jopa törmäilevät sen seurauksena, kun se ajokyky aineissa ei ole ihan paras mahdollinen, taas sivulliset vammautuu jne. mutta eihän mitään haittaa tule.
Kun tolpat maksaa jotain, niin on vähennetty sitten eläviä poliiseja ja se näkyy liikennekulttuurissa kuinka porukka ajaa kuin ei olisi mitään valvontaa vain tolppien kohdalla hiljentäen ja eihän sitä valvontaa kovin paljoa olekkaan.
Lisätään vielä tähän sääntöjen kunnioituksen laskeminen tolppien ansiosta, koska ne koetaan totalitäärisenä kontrollin välineenä ja kun kerta perkule pitää tolppaa kumartaa, niin muualla säännöille pyllistetään.
Olikohan 80% kuljettajista, jotka ajaa lievää ylinopeutta, tämä siis tolppa-aikana, taisi olla jonkin verran vähemmän ennen tolppien aikaa, mutta on ne tolpat vaan hyviä...
Kun noita edes sijoitettaisiin koulujen luokse ja muihin paikkoihin, joissa ne palvelisivat edes jotain tarkoitusta, mutta ei, alamäkiin jne. paikkoihin, joissa maksimoidaan tulot.
0 sakkoa koskaan, pari miljoonaa kilsaa ajettuna ja 0 kertaa olen tolpan kohdalla hidastanut etten saisi sakkoa, mielestäni saisi olla jokaisen tolpan tilalla vaikka poliisipartio, harmi vaan että maailmamme on uskomattoman rajoittunut monessa suhteessa.
Citikka99, luulitko tosissaan, että tolpat ahdistavat siksi, kun ei saa ajella ylinopeutta?
Enemmistö kyllä mielestäni osaa ajaa ihan fiksusti jos tuo turvavälien puuttuminen jätetään huomioitta.
Keskikaiteista en ymmärrä mikä turvallisuus siinä on, kun rajoitetaan tilaa väistää esim. tielle loikkivia hirvieläimiä? Entäs kun jollain auto laukeaa keskikaiteen kohdalla, tiehän on täysin tukossa hetkessä, kun muutoin voisi kiertää toisen kaistan kautta?
Kun on tutkittu asioita, niin kameratolpilla ei ole havaittu turvallisuuteen mitään vaikutusta, ainoastaan liikenneturvan yms. tahojen väitteissä ja heidän ostamissaan tutkimuksissa on voitu tuo osoittaa.
Mutta jos kaikki mikä tulee ylhäältä on aina totta ja vain yläkerrasta tuleva viesti voi olla oikein, niin sitten varmaankin nuo ovat ihmeellinen pelastus...
Itse pitäisin huomattavasti parempana pakottamista ajattelemiseen ja ajamiseen järjellä eikä tunteella, sillä olisi huomattavasti suurempi merkitys ja saataisiin sekä sujuva liikenne, että turvallinen liikenne (vaikkei liikenne ole lainkaan turvatonta, kotona oleminen on monikymmenkertaisesti vaarallisempaa tilastojen mukaan).
Kaikkein turvallisinta olisi olla kahlittuna pehmustetussa tyhjässä huoneessa.
Tässä maassa fiksusti ajavia on se suurin enemmistö tuolla tienpäällä, jos kerta suurelta enemmistöltä puuttuu taju turvallisuudesta ja Citikka99 olet mielestäsi vähemmistö joka ainoastaan tietää kuinka ajella turvallisesti hidasteena ja haittana, niin täytyy kysyä, että oletko nyt aivan varma siitä, että sinä tiedät sen mikä on turvallista ja muut ei? Vai voisiko olla, että tämä enemmistö kuitenkin tietäisi ja itse oletkin se riski?
Ei sinällään, kyllä mustakin usein tuntuu, että olen haittoina liikenteessä, kun porukkaa sinkoilee vähän väliä ohi, etenkin pienemmillä teillä, on sellainenkin vähemmistö, jotka ajaa 93-95km/h 80 rajoitusalueella, kun ei ole niitä poliiseja valvomassa enää ja kameratolpat on vain siellä vilkkaimilla teillä. Ennen kameratolppia ei näin ollut, merkillistä, mutta ehkä olen vain väärässä olevaa enemmistöä ja vain kuvittelen, että tolppien myötä kuri ja sitä myötä turvallisuus on höltynyt muilla alueilla, kun pitää ottaa 'vahinkoa' kiinni, kas kun tolppien alueella pääsi vain 60-70km/h muutamien 'turvakuskien' takia

Suosittelen kuitenkin ajattelemaan hieman laajemminkin asioita ja ottamaan selvää kuinka asiat oikeasti ovat, eikä vain ajamalla omaa ajoaan kirota, kun pirulaiset kaaharit menee ohi vaikka ajaa laillista nopeutta, ei ne tolpat asiaa tule auttamaan, ne pirulaiset menee ohi sitten aina tolppien välillä kovemmalla riskillä...