Ei tullut minusta parin päivän "kirjekurssin" käymisen jälkeen abs-anturin "asentajaa".
Suomen-,ruotsin- ja saksankielisiä kokemuksia ja ohjeita tuli luettua.
Sen verran rohkeutta kertyi, että tuli auton vasen puoli hydraulinostatettua ylös.
Etupyörästä oli aika helppo anturi johtoineen löytää, vaik'en sitä ollut aiemmin tullut huomanneeksi.
Piti ainakin puhdistaa kytkentää. Johdon piti lähtemän irti vetäisemällä. Ei lähde eikä tohdi alkaa riuhtoakaan liikaa.
Kytkentä piti rasvattaman, kun erään ohjeen mukaan ongelmaa voi poistaa niinkin.
Piti olla myös mahdollista mitata vastus. "Salaisia" tarkastuspisteitä en pystynyt paljastamaan.
Eräs neuvo oli myöskin, että ei moottoritilasta tarvitse mitään irroittaa, vaan "mittaat vain antureista vastukset" ja sillä selviää, missä voi se vika piillä.
Yhdessä ohjeessa oli varoitus, että boksi voi hajota, jos alkaa mitata vastuksia.
Se virtajohto päätyi anturin päällä olevaan lieriönmuotoiseen metalliseen osaan.
Takapyörää en enää irroittanut. Laitoin etupyörän paikoilleen, ja auto alas.
Ohjeet, jotka noviisin pitäisi saada, olisi oltava yksilöity ja usean kuvan avulla esitetty. Eikä sittenkään taitaisi onnistua, ilman asian taitavan "käsikädestä"opastusta.
Ymmärrän nyt osaltaan miksi saamani ohjeet tuntuivat kovin pelkistetyiltä. Niinhän ne tietenkin ovat, kun asiantuntija ne kertoo. Kun asiat taitaa, niin ne niin kertoo.
Asiassa on myös se hyvä puoli, että asiaatuntematon ei lähde niiden avulla yrittämäänkään.
Ihan hyvin voisi sanoa suoraan: "älä yritä ei siitä mitään kuitenkaan tule". Tämä ei ole motkotusta vaan ainakin omalta osaltani tosi.
No tuli asiaan jossain määrin perehdyttyä. Tuli kaivettua vanha yleismittarikin esille ja tutustuttua sen käyttöön.
Tuli löydettyä mielenkiintoinen "Lexia-laite" ja tuli tiedoksi, että muitakin testilaitteita on olemassa, joilla käden käänteessä selviää vikakohta.
Tuli myöskin huomattua, että monella on ABS:n kanssa ongelmia ja moni koettaa niitä myös korjata. Usea jopa onnistuu.
Ja tuli vielä kohennettua vähän kielitaitoakin.
Valo palaa edelleen iloisesti, "ABS OUT OF USE" tulee piippauksen kera infoon.
Voisihan tuon muuttaa sulakkeella vaihteeksi saksankieliseksi.
Kai siinä sitten lukisi: "ABS außer Betrieb".

Kiitokset auttamisista.
(Pitää kokeilla vielä "kirjekurssia osa 2")