En toki halua tehdä kenellekään pahaa mieltä, mutta täytyy sanoa etten jää kaipaamaan. Saabistit ovat liikenteessä pahimpia mulkkuja, saksalaisten autojen kuljettajat varsin mukavia niihin verrattuna.
Sun tarttee ajella vähän enemmän, siinä huomaa ettei se merkki mitenkään erityisemmin tule esille, minkä nyt siisti 900 sarjalainen usein tarkoittaa sitä että ratissa on vanhus joka ei näe eikä kuule mitään, muita malleja harvemmin edes näkee, kun noita uudempia ei muista uudemmista juuri erota, sieltä joukosta löytyy kyllä ihan samalla tavalla noita ja muita.
Yhtälailla voisi nostaa esiin vaikka C5 kuskit, mutta se on vain niin, että tietyn luontoiset ihmiset (sanotaan vaikkapa mulkut) eivät suostu ajamaan vanhemmalla kalustolla ja he jakautuvat sitten jotenkin tasaisenepätasaisesti kaikkien noiden merkkien kesken näissä tuoreemmissa laitteissa.
Saab ei oikeastaan herätä kummempia intohimoja, paras malli oli heiltä 900 turbo cabrio, suomalaista suunnittelua ja työtä, vaikka muutoin olikin Ruotsalainen pulju ja Ruotsalaisia oli myös mallit. Alkupään kajakit 9X sarjaa olivat toki aikanaan varsin hyviä laitteita, ajettiinpa niillä jopa rallia ja taidettiin jotain voittaakkin, kuka muistaa paremmin?
Noihin 9X kajakkeihin ovat laitelleet V6 koneitakin, kaikenlaista se teettää

Vaan itse olen 96:sta ja rättäriä aina pitänyt jotenkin samanoloisina, ei samanlaisina, mutta samanoloisina, ovat hyvin yksilöllisiä, eivät mitään ökylaitteita ja molemmilla on varsin vannoutunut kannattajakuntansa.